KUN ALKAA TAPAHTUA

Prosessi kesti 53 vuot.... no, ehkä noin 3-4 vuotta siitä, kun tosissani sain narun päästä kiinni ja oli joku aavistus mitä etsin. Kaikki opettajani ovat jalat maassa -tyyppejä ja olen siitä erittäin kiitollinen. Löydät merkittävimpiä ja pitkäaikaisimpia heistä täältä. 

Näin jälkikäteen ajateltuna en missään nimessä hahmota vielä kaikkea. Tiedän, että pelottavia kaikuja menneisyydestä tul(l)ee jatkossakin. Mutta tuntuu myös todella uudistuneelta ja avautuneelta tarkastella maailmaa näillä uusilla (puhdistetuilla) linsseillä! 

Tilanne oli siis lyhykäisyydessään sellainen, että harjoitin 24/7 pelkäämistä, sen sietämistä sekä tilanteen normaaliksi feikkaamista. Pelon syy oli (mielestäni) itseni ulkopuolella. Sovelsin oppimateriaaleja, tein tehtäviä, määrittelin itseäni. Jossain vaiheessa nousi ajatus, että MINUN pitää itse päästä pelostani ja nousta montusta. Silloin se, mistä pelkonikin aiheutuvat, muuttuisi. Universaaleja lakeja. Ongelmat tuntuvat tulevan ulkopuolelta, mutta ne pitää ratkaista sisällä. (Käytännössä ne myös tulevat sisältä, mutta se menee tässä nyt liian 'diipiksi stuffiksi'). Tästä ajatuksesta sain voimaa alkaa kasata itseäni ja alkaa pitää itseni puolta.

Seuraava vaihe oli se, että aloin tunnustella mahdollisuuksiani yrittäjänä. Jollain tavalla se kiehtoi minua, koska ajattelin, että löytäisin itseni kohdatessani itselleni melko vieraan maailman. Opiskeluun tuli lisää opettajia ja lisää elementtejä. Samat asiat eri tavoin ja eri kontekstissa sanoitettuna avarsivat. Törmäsin moniin haitallisiin uskomuksiin muun muassa rahasuhteessani, joten sitä olisi työstettävä. Hoksasin myös, että vaikka olen monessa asiassa kokenut ja pätevä, en vedä puoleeni merkittäviä tuloja tai pääomaa. 

Nappasin Tuulia Helmisolan täsmäkurssin Luo rahaa! ja lähdin ensin entiseen tapaan opiskelemaan. Se oli jo päättymässä, kun tajusin, että olen taas suorittanut, mutta en sisäistänyt juuri mitään. Erityisesti affirmaatiot ärsyttivät, koska en ole ikinä kokenut että ne pätisivät minuun enkä löydä tunnetta. Onneksi tuli sopivasti loma ja mieleeni juolahti, että alanpa tutkia miksi en koe niiden sisältöä. Pääsinkin aivan valtaviin syvyyksiin! Puhdistelin asioita pois kehostani EFT-tekniikalla lähes joka aamu kuukauden ajan (kiitos loma!).  

Heinäkuun lopulla 2023 feediini tuli mainos Dean Graziosin ja Tony Robbinsin Own Your Future -online-tapahtumasta, joka liittyi self-education-bisnekseen. Siihen olisi osallistuttava vaikka unirytmi meneekin sekaisin! Odotin innolla koko viikon. Heti ensimmäisen lähetyksen ja sitä seuranneen yön jälkeen palaset loksahtivat! Olin vastannut, jälleen kerran, kysymyksiin, mikä on suurin pelkosi (liiketoiminnassa), mikä estää sinua toteuttamasta asioita ja blaa-blaa-blaa. Mutta tällä kerralla siinä oli jotain uutta. Sitä seuraavan yön jälkeen tiesin mitä haluan tehdä. Olo tuntui aivan käsittämättömältä. Näinkö helppoa tämä oli? 

Tehtävä oli liittynyt rajoittaviin uskomuksiin. Pelosta pystyvyyteen. Edeltävän kuukauden työskentely affirmaatioiden kanssa oli saanut minut niin lähelle itseäni ja itseni tuntemista, että nyt kertymäkiekosta loppui radat, putosin mustaan aukkoon ja kaikki ylimääräinen sinkoutui astrofysikaalisena suihkuna galaksien väliseen avaruuteen! 

• Tässä on sellainen kikka, että rajoittava uskomukseni liittyi ydinolemukseeni, siihen millainen olen (kiltti, kuuliainen, huomiontarpeinen, varovainen, auktoriteetteja pelkäävä, sääntöjä noudattava, alistuva, estynyt jne - eli hieman negatiivissävytteinen kenties. Tasapainon vuoksi vastapainona on sentään tarjolla varsin oinasmaista sarvipää-käytöstä lähipiirille ;-)). 

Olin hakenut taitoja, määrittelyjä, titteleitä ollakseni jotain. Nyt jotenkin ENSIMMÄISTÄ kertaa tajusin, että vahvuuksiani ja taitojani ovat luonteenpiirteeni ja ydinolemukseni. Olenhan näillä spekseillä edennyt elämässä ja selviytynyt ties mistä. Mutta olen pitänyt niitä heikkouksina, jotka pitää piilottaa, puhdistaa, voittaa, hyväksyä tai kieltää. Että "oikea" osaava minä on jossain muualla, kunhan vain löydän sen.

Nyt hyväksyin. Integroiduin itseni kanssa. Sana 'hyväksyminen' on olennainen. Sillä on minulle negatiivinen kaiku: sallitaan tai annetaan lupa, "no tule nyt sinäkin siitä mukaan", tai ns. hyväntekijä, tai alistuminen, tai säälin osoittaminen vallitsevalle ominaisuudelle tai tilanteelle. Mutta en ole ajatellut asiaa positiiviselta kantilta! Nyt tajusin, että perhana vieköön se mitä en ole hyväksynyt tai olen ylenkatsonut olen minä. Se ei ole mikään ylimääräinen ominaisuus tai edes määre vaan se OLEN minä. Ja tottahan minä itseäni haluan rakastaa.  

Loppuun vielä se, että olen kierrellyt ja kaarrellut, etsinyt vastauksia ulkokehiltä (niinkuin useimmiten teemme), jotta joku tai jokin kertoisi minulle kuka minä olen. Tai että kouluttautumisen kautta voisin olla jotain arvostettavaa. Halusin myös kovasti tietää mikä on minun lahjani ja elämäntehtäväni; se josta voisin ammentaa muille. Se olen minä. Mitään muuta aarretta ei ole. Löysin itseni itsestäni.