Mindset: osa 1
Tunnetko kasvun ajattelutavan, growth mindsetin? Tai sen vastakohdan, kiinteän ajattelutavan, fixed mindsetin? Tulkitsen tässä blogitekstissä (tai tekstien sarjassa) vapaasti professori Carol S. Dweckin kirjaa Mindset: The New Psychology of Success.
Kiinteä ajattelutapa tarkoittaa näkemystä, että olemme jo synnyinlahjaksi saaneet osaksemme tietyt taidot tai taitojen puutteen eikä niihin voi sen jälkeen juurikaan vaikuttaa. Sen vastakohta on kasvun ajattelutapa, jonka omaava ajattelee, että kaikkia taitoja voidaan oppia, jopa mestaristasolle saakka.
Hyppään kirjan loppupuolelle, jossa tutkija muistelee lapsuuttaan, jolloin hän koulua vaihtaessaan ei uskaltanut kysyä ja pyytää neuvoa uuden opettajan antaessa ohjeita, joita hän ei ymmärtänyt, mutta joita muu luokka noudatti kuin automaatilla. Tai kun näki elokuviin menevän kaveriporukan juuri lähtevän tapaamispaikalta, mutta hän ei kuitenkaan uskaltautunut huutamaan perään. Sen sijaan hän jähmettyi paikoilleen ja puristi vanhemmilta saatuja lippurahoja nyrkissään.
"En kehtaa kysyä." "Muut näkisivät, etten ymmärrä tehtävää." "En tarvitse muiden apua." "Minun on oltava parempi." Tai: "Olen surkimus." "Kuka minua edes kaipaisi..." Tunnistatko yllä olevasta kuvauksesta tai näistä lauseista itsesi? Minä tunnistan. Avun ja selvennysten kysyminen, oikeutetun huomion pyytäminen, itsensä puolella oleminen, voi tuntua joskus ylitsepääsemättömältä. Sitä ajattelee näyttävänsä tyhmältä ja hitaalta tai vievänsä muiden aikaa. Tai kokee olevansa ulkopuolinen, joko ylempänä tai alempana. Moinen härkäpäinen pärjäämismentaliteetti ei johda rakentavaan ja kommunikointia edistävään lopputulokseen.
Oman ajattelun tiedostaminen vaatii läsnäolon ja hetkessä olemisen taidon lisäksi hyvin avoimen, uteliaan ja hyväksyvän mielen, sillä oma pää tuottaa mitä pöllömpiä ideoita - terve itsehuumori auttaa.
Monet meistä haluavat muuttua. Vääristyneiden ajattelumallien tunnistaminen on kuitenkin aluksi vaikeaa ja lisäksi ne pitää napata kiinni itse teossa. Oman ajattelun tiedostaminen vaatii läsnäolon ja hetkessä olemisen taidon lisäksi hyvin avoimen, uteliaan ja hyväksyvän mielen, sillä oma pää tuottaa mitä pöllömpiä ideoita - terve itsehuumori auttaa. Mutta kun halu ja motivaatio muuttumiseen löytyy, voi aloittaa loppuelämän mittaisen tutkimusmatkan itseensä.
Ajattelumalleista on siis tultava tietoiseksi. Muistathan, että alitajunta hallitsee toimintaamme 95%:sti ja toimii kaiken lisäksi automaatilla. Tukalassa tilanteessa itselle oikeaksi todistettu alitajuntaohjelma tunteineen jyrää tietoisen mielen. Mikäli automaatti johtaa vuodesta toiseen epäedullisiin lopputuloksiin, on ensiarvoisen tärkeää yrittää puuttua tilanteeseen. Tulee mieleeni kaksi erilaista lähestymistapaa: Ensinnäkin, tarkkaile kehoasi. Jos syke nousee ja kehossa tuntuu jännitystä tai lämpötilan muutoksia, jokin emootio on läsnä tilanteessa. Toinen tapa on tarkkailla omia ajatuksia. Jos syytät tai tuomitset tapahtuneesta itseäsi tai muita, se viittaa kiinteään ajattelutapaan. Nämä kulkevat siis käsi kädessä, tosin jompikumpi, tai molemmat, voivat olla hyvin syvällä.
Kirjassa kerrotaan, että kognitiivisessa terapiassa asiakasta pyydettäisiin tekemään analyysia omista ajatuksista (esimerkiksi: "En osaa matematiikkaa.") puolesta ja vastaan: millä perusteella mielipide pitää paikkansa ja mikä taas puhuu sitä vastaan tai ei todista sitä oikeaksi. Henkilö tulee näin realistisemmaksi ja optimistisemmaksi. Se ei kuitenkaan prof. Carol S. Dweckin mukaan poista sitä perustavanlaatuista ongelmaa, että kiinteän ajattelutavan omaava henkilö näkee asiat aina musta-valkoisina, joko hyvinä tai pahoina, kaikelle on syy tai syyllinen.
Kasvun ajattelutavan mallissa pyritään muuttamaan omaa sisäistä dialogia. Tarkastellaan tilannetta neutraalimmin ja hieman sivummalta. "Ahaa, tässä kävi näin. Mitä voin oppia tilanteesta? Mitä minun pitää tehdä toisin, mitä opetella tarkemmin? Mikä olisi paras tapa lähestyä tätä ensi kerralla?"
Muistuttaa vahvasti kundaliinijoogan neutraalia mieltä.